Leijan myrskylento

Hipot ovat löytäneet kirjastosta oppaan, jossa neuvotaan leijojen rakentamista. Kirja on täynnä houkuttelevia kuvia erimallisista leijoista.

– Vaikea päättää, millaisen rakentaisin, Hille pohtii. – Haluan omastani ainakin tosi värikkään ja hurjan. Lohikäärmeleija näyttää sopivalta!

– Ei kyllä kannata valita vaikeinta mallia, koska meillä ei ole kokemusta rakentamisesta. Paras aloittaa timantinmuotoisesta, tavallisesta leijasta, Hanna järkeilee.

– No minä ainakin koristelen leijan upeasti ja lisään sen perään pitkiä silkkipaperisuikaleita, Hille vastaa.

– Ulkona on lämmintä. Voimme askarrella puutarhapöydällä, Henri keksii ja alkaa koota tarvikkeita suureen koriin.

Leijojen rakentamisessa tarvitaan yhtä ja toista. Onneksi hipot löytävät keittiöstä ja varastosta kaiken välttämättömän.

Henri kulkee edellä pihalle kantaen korissaan liimaa, teippiä, renkaita ja siimalankaa. Hannalla on kainalossaan keppejä sekä pino äidiltä saatuja vanhoja verhoja.

– Hyvä, että pääsiäisaskarteluistamme jäi jäljelle paljon silkkipapereita, Hille intoilee. – Saan näistä komean pyrstön omaan leijaani.

Kevätpäivä kuluu nopeasti, kun hipot ahertavat leijojensa kimpussa. Iltaan mennessä kaikki ovat saaneet omansa koottua. Hipot ihailevat yhdessä työn tuloksia.

– Tein tällaisen lintuleijan. Se muistuttaa vähän merilokkia ja sopii hyvin taivaalle muiden lintujen joukkoon, Henri arvelee.

Hanna esittelee ylpeänä omaa kaksinaruista taitoleijaansa. Sellaisen tekeminen ei onnistu keneltä tahansa, mutta Hanna onkin taitava. Hille katselee taitoleijaa hieman kateellisena.

– No onhan se aikamoinen tekninen viritys, mutta ei siinä ole kuitenkaan samanlaista pyrstöä kuin minun timanttileijassani.

Hippojen huomaamatta myös puutarhassa asuvat hiirikaksoset Mini ja Max ovat kiivenneet pöydälle seuraamaan leijojen valmistumista. Niitä kiinnostaa erityisesti Hillen leijan pitkä ja kahiseva silkkipaperipyrstö. Silkkipaperien väliin on hauska piiloutua.

Isä-Hippo tulee pihalle varoittamaan lapsia lähestyvästä myrskystä. Aurinko on mennyt pilveen, ja tuuli voimistuu uhkaavasti.

– Emmekö saisi jäädä vielä vähäksi aikaa? Ainakin minun leijani on jo valmis lentoon, Hille pyytelee, mutta isä ei taivu.

Hanna ja Henri ottavat omat leijansa ja vievät ne talon verannalle turvaan yltyvältä myrskytuulelta.

Hille vilkuilee hermostuneena ympärilleen. Hän aikoo myrskystä huolimatta kokeilla leijaansa jo tänään. Kun muut ovat menneet sisälle, koelento voi alkaa.

– Nyt nostan leijan ilmaan ja löysään vähän lankaa… Tämähän sujuu hyvin! Hille ihastelee taivaalle kohoavaa leijaansa, jonka pyrstösilkit heiluvat vimmatusti.

Mutta voi ei – Hilleltä on jäänyt huomamaatta, että hänen leijansa kyydissä on kaksi salamatkustajaa. Hiirulaiset Mini ja Max ovat nousseet taivaan tuuliin leijan mukana! Ne pitävät kauhuissaan kiinni silkkipaperipyrstöstä. Ei ole helppoa pysyä kyydissä, kun villi tuuli kieputtaa leijaa vinhasti.

Onneksi Piip-lintu kuulee ystäviensä kimakat kiljahdukset ja tulee apuun. Se nousee leijan tukiristikon päälle ja kääntää sen sopivasti kallelleen. Leija kaartaa pikku hiljaa loivasti alaspäin ja tömähtää lopulta pihanurmelle.

Myrskytuuli on tuonut mukanaan myös sateen, joka kastelee Hillen leijan. Silkkipaperipyrstö roikkuu rutussa, mutta pahemmilta vaurioilta on kuitenkin vältytty.

Hille huomaa nurmikolle tömähtäneet hiirikaksoset.

– Onneksi ette loukkaantuneet! Ja hyvä että leijakin palasi kohtuullisessa kunnossa alas, Hille huokaisee helpottuneena.

Vaikka leijan ensilento oli lyhyt ja epäonninen, Hille ei masennut vaan päättää kuivattaa timanttileijansa seuraavaksi päiväksi.

– Huomenna uusi yritys! Hille huiskauttaa kättään hyvästiksi hiirulaisille.

– Niinpä, mutta sille lennolle emme osallistu! Mini ja Max päättävät ja pujahtavat kotikoloonsa suojaan sateelta ja tuulelta.

Teksti: Tuula Pere