Kokkikerhossa kuohuu

Hipot kiirehtivät kokkikerhoon, joka kokoontuu koulun kotitalousluokassa. Mukana on Hillen, Henrin ja Hannan lisäksi paljon lähistön lapsia. Herkkujen valmistusta opettaa Amanda-täti. Hän on ollut aikoinaan saman koulun keittäjä ja osaa pitää suuremmankin kokkikatraan kurissa.

– Tervetuloa lapset, käykää peremmälle! Hippo jen on viisainta asettua takariviin, että pienemmätkin lapset näkevät opetukseni, Amanda touhuaa.
– Aina sama juttu, Henri Hippo jupisee. Henri istuisi mieluiten edessä, sillä hän haluaa
oppia mestarikokiksi. Mutta valituksille ei ole aikaa. Nyt leivotaan
ensimmäisiä jouluherkkuja. Amanda on tehnyt etukäteen suuren piparkakkutaikinan, joka on saanut
maustua yön yli viileässä kaapissa.

– Kanelia, inkivääriä, neilikkaa, pomeranssin kuorta… Hyvästä taikinasta saadaan maistuvat
piparit, Amanda sanoo tyytyväisenä.
– Saammeko reseptin kotiin joulua varten? Hille kysyy.

– Totta kai! Täytyyhän kotiväenkin päästä herkuttelemaan, Amanda hymyilee posket punaisina.

Kokkikerholaiset pesevät kätensä ja pukevat päälleen essut ja päähineet. Mukana ovat myös hiiriystävät Mini ja Max. Amanda-täti ei ollut ensin ollenkaan ihastunut ajatuksesta. Hippojen pontevan suostuttelun jälkeen hiiret kuitenkin istuvat nyt ensimmäisen rivin pöydällä edessään
pikkuriikkiset nukkekodin keittiötarvikkeet.

– Ja muistakaa, että nyt opettelemme leipomista. Aineksia ei saa salakuljettaa kotikoloon
ilman lupaa! Amada sanoo hiirille.
– Kiitos, että pääsimme mukaan! vastaavat Mini ja Max ja nyökyttelevät päitä niin, että sormustimen kokoiset kokkipäähineet keikahtavat silmille. Ihana mausteiden tuoksu täyttää keittiön. Hipot ovat taitavia kaulimen käyttäjiä. Heidän käsissään taikina litistyy hetkessä suuriksi, ohuiksi levyiksi työpöydille. Pian paistopellit ovat täynnä eri muo teilla paineltuja pipareita. Hiiret katsovat herkkuja vesi kielellä, mutta malttavat mielensä. Heidän omat leivonnaisensa ovat niin pieniä, että ne paistetaan uunissa erikseen ja tosi nopeasti. Muuten niistä tulisi pelkkää mustaa hiiltä.

Kun monta pellillistä tähtiä, sydämiä, poikia, tyttöjä ja lumiukkoja on paistettu ja nostettu
jäähtymään, aloitetaan sokerikuorrutteen teko.

– Minä käytän kaikkia mahdollisia karamellivärejä, Hille keksii ja sekoittaa tomusokeriinsa putkiloittain eri värejä.
– Hyvä ystävä, nyt tuli virhe! Amanda-täti ryntää paikalle liian myöhään.

Hillen kuorrutteesta on tullut epämääräisen tuhkanharmaata.
– Näin käy, kun innostuu panemaan kaikki värit yhteen. Onneksi se maistuu yhtä hyvältä, Amanda-täti lohduttaa Hilleä.

– Ainakin minun pipareistani tulee joulun jännittävimmät, varsinaiset kummituspiparit! Hille
innostuu. Seuraavaksi kuumennetaan sokeria. Amanda näyttää, miten piparkakkutalon osat liitetään yhteen. Työ sulatetun sokerin kanssa on niin vaarallista, että kerholaiset saavat vain katsoa. Piip-lintu seuraa touhua keittiönikkunan takana. Sekin olisi tahtonut mukaan, mutta Amanda oli armottomasti sulkenut ikkunan linnun nokan edessä.

Varoituksista huolimatta kerholaiset pyörivät kovin innokkaina Amandan lähellä. Juuri kun piparkakkutalon nurkkia asetetaan kohdakkain, kuuluu viiltävä vingahdus.
– Voi ei! Max on kastanut häntänsä tuliseen sokeriin, Hanna huudahtaa. Keittiössä alkaa villi meno. Lopulta Hanna nappaa hätääntyneen hiiren ja nostaa sen jääpalojen päälle saamaan helpotusta palovammaan. Kukaan ei muista liedellä poreilevaa sulaa sokeria. Se kärventyy yhä ruskeammaksi ja alkaa savuta. Piip-lintu hakkaa nokallaan vimmoissaan ikkunaan, kunnes kaikki kääntyvät katsomaan hehkuvaa sähkölevyä. Amanda-täti pelastaa tilanteen, eikä palohälytys ehdi käynnistyä.

– Olemme kiitoksen velkaa tuolle viisaalle otukselle, Amanda nyökkää ikkunan takana kurkkivalle
Piip-linnulle.
– Annetaan sillekin piparimaistiaiset! Hille ehdottaa, ja Amanda suostuu. Ja pian Piip on niin täynnä herkkuja, että pystyy tuskin lentämään.

Teksti: Tuula Pere