Iltasatu – Linnantornin taiteilija
Hippojen kotikaupungin lähistöllä on linnavuori, jonka huipulla kohoaa komea kivilinna. Sen korkeimmasta tornista on upea näköala koko seudun yli. Koulun kuvataidekerho on käynyt linnassa usein, mutta nyt Hille päättää vierailla siellä lehtiöineen ja väreineen aivan yksin. Hän haluaa piirtää kaikessa rauhassa.
Hille pakkaa tarvikkeensa pyöränsä koriin ja vilkuttaa muille hyvästiksi lähtiessään kotipihasta. Innokas taiteilija unohtaa kuitenkin kertoa retkensä päämäärän.
Matka taittuu keveästi tuttuja teitä pitkin ja samalla Hille miettii, mitä kaikkea hän voisi piirtää.
– Linnan ylimmästä tornikamarista avautuu laaja maisema, ja sää on tänään tosi kirkas, hän pohtii tyytyväisenä. – Töistäni tulee varmasti loistavia!
Hille kapuaa suoraa päätä linnantorniin. Tällä kertaa hän ei edes käy tervehtimässä vahtimestaria, vaan kiirehtii asettelemaan piirustustarvikkeensa leveälle ikkunanpenkille.
– Mikä näkymä! Hille huokaa tyytyväisenä ja uppoutuu työhönsä.
Aika kuluu siivillä. Ensin tunti ja sitten toinenkin. Kun aurinko kääntyy paistamaan tornin kiviseinään, huone muuttuu tukalan kuumaksi. Hillen on raotettava ikkunaa. Silloin tuulenpuuska pamauttaa oven kiinni. Lukko napsahtaa, ja hän jää tornin vangiksi.
Hille takoo paksua ovea, mutta ääni ei kantaudu vahtimestarin korviin. Hän yrittää huutaa ikkunasta, mutta kukaan ei kuule. Edes Hillen puhelin ei toimi, sillä linnassa on paksut kiviseinät.
– Vahtimestari ja vierailijat ovat jo lähteneet, ja puhelimeni on mykkä, Hille ajattelee kauhuissaan.
– Taidan jäädä linnan vangiksi koko yöksi!
Onneksi Hillellä on mukanaan paksu piirustuslehtiö, josta hän voi taitella lennokkeja. Jokaiseen arkkiin hän kirjoittaa avunpyyntönsä. Iltatuulen mukana ne lentävät lähiympäristöön.
– Kunpa joku löytäisi edes yhden viestini, Hille huokaa.
Yksi kerrallaan lennokit liitävät alas tornista. Osa putoaa maahan linnan seinustalle, osa ottaa tuulta siipiensä alle ja päätyy kylätielle asti.
Kotona muut hipot alkavat ihmetellä Hillen viipymistä. He yrittävät soittaa tämän kännykkään, mutta yhteyttä ei saada.
– Emme voi vain odottaa! Hanna päättää ja ottaa esille lähiseudun kartan. – Koska emme tiedä, mihin hän lähti, meidän on pääteltävä se itse.
Henri on samaa mieltä. Hän soittaa urheilukavereilleen ja pyytää heitä apuun. Pian pihaan on kokoontunut suuri etsijäjoukko kuuntelemaan Hannan selvitystä.
– Jakaudumme ryhmiin. Yksi menee uimarannalle, toinen puistoon ja kolmas linnavuorelle, Hanna ohjeistaa. – Juuri noissa paikoissa Hille käy mielellään piirtämässä.
– Totta! Näin, että hän pakkasi tänäänkin piirustustarvikkeet mukaansa lähtiessään, äitihippo muistelee.
– Olisinpa ehtinyt kysyä, mihin hän aikoi mennä!
Etsintäpartiot hajaantuvat kohteisiinsa. Henri on lähtenyt parin kaverinsa kanssa kohti linnavuorta. He kiitävät kovaa vauhtia ja ajavat ensin muutaman Hillen lennokin ohi. Pian Henri kuitenkin huomaa keskellä tietä lojuvan paperilennokin, jonka siivissä lukee: ”APUA!”
– Tuttua käsialaa! Henri sanoo ja avaa lennokin suoraksi. – Hille on jäänyt lukkojen taakse linnantorniin. Nyt soitetaan vahtimestarille!
Pian muutkin etsijät ovat linnantornin juurella.
– Vahtimestari on täällä muutaman minuutin kuluttua ja pääset pois tornikamarista! Henri rohkaisee ylhäällä odottavaa nälkäistä taiteilijaa.
Kaikki ovat helpottuneita, kun kadonnut hippo on löytynyt ja pääsee lopulta kotiin. Äiti ja isä järjestävät koko pelastajajoukolle yhteisen iltapalan. Keittiön pöytä on täynnä herkullisia voileipätarvikkeita, joista kukin kasaa mieleisensä.
– Enpä muista, että voileivät olisivat koskaan maistuneet näin hyviltä! Hille sanoo. – Ja sen voin luvata, että ensi kerralla muistan kertoa muillekin, mihin lähden piirtämään!
Teksti: Tuula Pere