Iltasatu – Kännykän kanssa vai ilman?
Hipot ovat menossa retkelle läheiseen kaupunkiin. Junamatkan aikana he hiovat suunnitelmiaan päivän ohjelmaksi.
Henri on keksinyt kiinnostavia paikkoja, jossa hipot eivät ole aiemmin käyneet. Hän esittelee löytöjään kännykkänsä näytöltä. – Katsokaa, miten hieno merimuseo! Siellä on myös hyvä ruokapaikka, josta saamme kunnollista syötävää. Minulla on jo nälkä!
Hanna miettii ehdotusta. – Voisimme aloittaa tutummista paikoista. Niistä, jotka ovat aseman lähellä. Lounaan jälkeen jaksamme paremmin lähteä etsimään satamaa ja merimuseota.
Mutta Henri on päättäväinen. Hänen mielestään muut arastelevat turhaan uusissa paikoissa kulkemista. – Kännykän kartan avulla löydämme kyllä perille. Voin olla oppaana.
Henri on innokas kännykän käyttäjä ja kantaa sen mukanaan kaikkialle. Muiden mielestä hän tuijottaa ruutua aivan liikaa.
– Onhan kännykkä hyödyllinen, mutta minusta näyttää, että sinä et ehdi edes katsoa kaupunkia! Hanna sanoo. – Matkan varrella on paljon nähtävää. Puistoja, toreja, vanhoja taloja ja pieniä puoteja.
– Et taida enää osata suunnistaa mihinkään tuijottamatta tuota ruutua, Hille epäilee.
Henri loukkaantuu moitteista. Hän haluaa osoittaa, että osaa kulkea ilman navigaattoriakin.
– Tämä on niin pieni kaupunki, että en tarvitse minkäänlaista karttaa, hän uhoaa. – Aina minä yhden sataman löydän!
Hanna myöntyy lopulta Henrin suunnitelmaan. – Hyvä on. Saat todistaa meille, että selviät ilman kännykkääsi. Minä panen sen taskuuni, että et pääse salaa vilkuilemaan karttaa.
Alkaa reipas marssi kohti merimuseota. Niin ainakin Henri uskoo. – Vauhtia vain, upeat purjeveneet ja ruoka odottavat itärannan satamassa. Vatsani kurnii jo!
Matka jatkuu iloisesti jutustellen, mutta vähitellen keskustelu hyytyy. Muillakin on nälkä, eikä satamasta näy jälkeäkään.
– Oletko varma, että olemme menossa itään? Hanna kysyy. – Taidamme kulkea auringon laskusuuntaan eli länteen.
Hille tarkkailee puiston läpi virtaavaa jokea. – Eikö veden pitäisi laskea satamaa kohti? Olemme eksyneet. Satama ei ole lähimaillakaan!
Henriä hävettää. Hän yrittää selittää epäonnistumisensa syitä. – Täällä on niin paljon tietöitä, että suunnan pitäminen on vaikeaa. Ja aurinkokin on pilvessä!
Kadun varrella on hotelli, jonka eteisaulasta hipot noutavat lähialueen kartan. Hanna tuikkaa sen Henrin käteen. – Siinä on sinulle tavallinen kartta. Näytä nyt tietä satamaan, hän haastaa veljeään.
Henri on tottumaton käyttämään paperikarttaa. Hän kääntelee sitä käsissään ja yrittää ratkaista, miten päin paperia olisi pidettävä. – Pohjoinen on varmaan tuolla. Ei, kun se taitaakin olla etelä!
Henri tuskastuu. Lopulta hänen on pakko myöntää, että hän ei selviä satamaan ilman navigaattoria. Hän on pettynyt ja todella nälkäinen. – Haluan kännykkäni!
Hille huomaa pikkukahvilan. – Ensin käymme tuolla haukkaamassa jotakin ja kysymässä neuvoja.
Selviää, että hipot ovat päätyneet kaupungin toiselle laidalle. Lähistöllä ei ole satamaa eikä merimuseota. On vain pieni puro, jossa uiskentelee sorsia. Onneksi kahvila on kodikas, ja sieltä saa kaupungin muhkeimpia kanelipullia. Niistä riittää muruja linnuillekin.
Henri saa takaisin kännykkänsä. – Emme ehdi enää merimuseoon, mutta lähellä on Suuri Akvaariokeskus. Siellä on esillä trooppisia kaloja.
Akvaariokeskus osoittautuu kiinnostavaksi paikaksi. Henri etsii näytteillä olevista kaloista lisätietoja netistä.
– Ihan hyvä ajatus tämäkin. On sinun kännykän käytöstäsi joskus iloakin, Hanna myöntää.
Kaikki ovat tyytyväisiä. – Satamaan ja merimuseoon voimme mennä seuraavalla retkellä. Nyt ainakin tiedämme, mistä päin sitä kannattaa etsiä, Henri virnistää.
Teksti: Tuula Pere