Hippojen kevätretki
Hipot valmistautuvat koulun kevätretkeen ystäviensä kanssa. Hanna, Henri ja Hille ovat osallistuneet innokkaasti matkakassan kokoamiseen ja luontoretken suunnitteluun.
– Oli hyvä, että koulun joulumyyjäiset onnistuivat. Nyt meillä on varaa kunnon retkieväisiin, Hanna sanoo tyytyväisenä.
– Totta, luonnonhelmassa ruoka maistuu, Henri maiskuttelee ruokamuistoilleen.
– Patikointi tekee ainakin minut tosi nälkäiseksi ja hikiseksi! Toivottavasti pääsemme uimaan!
Hille istuu omissa haaveissaan. Hän näkee mielessäänjärvenrannan, josta löytyy paljon kaunista valokuvattavaa.
– Otan mukaan hyönteiskuvaston. Siitä voi olla iloa, kun tunnistan ötököitä, hän pohtii.
Retkeläiset ovat ahtaneet täpötäydet reppunsa linja-auton tavaratilaan. Nyt he istuvat kuumassa autossa mieli täynnä suunnitelmia. Telttamajoitus erämaajärven rannalla odottaa. Opettaja jakaa ohjeita yöpymiseen ja ruokailuun:
– On tärkeää, että kukaan ei poistu yksin leiristä. Ympärillämme on kilometrikaupalla asumatonta metsää.
– Voinko asua samassa teltassa kanssasi, Henri? Minua pelottaa olla yötä pimeän metsän keskellä, Hille tunnustaa.
Pienen pohdinnan jälkeen kaikki hipot päättävät majoittua lähekkäin. Henri ja Hille menevät suureen joukkuetelttaan, ja Hanna pystyttää pienen teltan sen viereen.
– Tästä tulee sopivan jännittävää! Taskulamppujen valossa voimme tutkia luontoa yölläkin, Hanna suunnittelee.
Hille ei ole vakuuttunut Hannan ajatuksesta. Hän itse kulkee luonnossa mieluiten päivänvalossa kameran kanssa.
Telttojen pystyttämisessä on kova urakka. Hanna on ottanut mukaansa vanhoista polkupyörän polkimista kehittelemiään teltan kiinnityskoukkuja.
– Nämä ovat tosi käteviä, hän kehuu keksintöään ja iskee erikoiskoukut oman telttansa kulmiin.
Lopulta päästään laittamaan syötävää leiripaikan ruokanurkkauksessa. Savuisen grillipaikan äärellä valmistuu tuhti iltapala.
– Minä otan kiitos ainakin kaksi annosta vartaita ja suuren kupin keittoa, Henri sanoo.
– Ihan rauhassa nyt. Ruokaa riittää kyllä kaikille, opettaja vakuuttaa ja jakaa pussista muhkeita sämpylöitä.
Iltapesun jälkeen retkeläiset vetäytyvät telttoihin lueskelemaan taskulamppujen valossa. Hille kuuntelee huolestuneena ohuen telttakankaan läpi kuuluvia luonnon ääniä.
– Apua, mikä tuo on? hän henkäisee, kun pimeästä metsästä kuuluu huuhkajan kumeaa huhuilua.
Onneksi Henri tietää, mistä on kysymys.
– Mennään katsomaan! Hannakin tulee varmasti mielellään mukaan.
Taskulamppujen valossa hipot hiipivät peräkanaa pelottavaa ääntä kohti. Huuhkaja jatkaa huhuiluaan, vaikka hipot ovat jo lähellä. Vasta kun Henri suuntaa valon puunlatvaa kohti, huuhkaja saa tarpeekseen tunkeilijoista. Keltaiset silmät välähtävät, ja hetkessä suuri lintu on poissa.
– Tästä on hauska kertoa muille aamulla. Nyt takaisin leiriin ja nukkumaan, Hanna päättää.
Pian rauha laskeutuu telttakylään, ja kaikki nukkuvat. Retkeläisiä odottaa ennen aamua kuitenkin vielä toinen äänekäs yllätys. Ensin kuuluu teräviä napsahduksia, sitten rysähdys ja lopulta kovaa valitusta.
– Telttakoukkuni ovat pettäneet! Taisin kiristää ne liian tiukalle! Hanna harmittelee ja joutuu siirtymään loppuyöksi suureen yhteistelttaan muiden kanssa.
– Keksintöni kaipaa kehittelyä, ehkä lukituslaitteen, mutta kyllä siitä hyvä tulee, väsynyt keksijä huokaa ennen nukahtamistaan.
Loput leiripäivät kuluvat nopeasti, ja pian edessä on paluu kaupunkiin. Tyytyväisin mielin retkeläiset muistelevat kokemuksiaan.
– Sain tosi hyviä kuvia! Hille esittelee autossa otoksiaan maisemista, kasveista ja eläimistä vieressään istuvalle Hannalle.
– Entä tämä? Henri pujottaa kätensä istuinpenkkien välistä. Hän näyttää kuvaa Hannasta kömpimässäulos romahtaneesta teltastaan.
– Sattuuhan sitä, Hanna puuskahtaa.
– Mutta parasta on se, että koko kesä on vielä edessä!
Teksti: Tuula Pere