Hipot ja kesäyön meteoriparvi

Hanna Hippo ryntää keittiöön, jossa muut ovat iltapalalla. – Kuulin uutisista, että nyt on paras aika seurata poikkeuksellisen tiheää meteoriparvea, joka ohittaa maan yötaivaalla. 

Muut eivät innostu, sillä kaikkia väsyttää jo. – Minä ainakin haluan nukkumaan, Henri haukottelee.

– Ei tänään tarvitse lähteä mihinkään, mutta ensi yönä mennään, Hanna intoilee. – Huomenna ehdimme varustautua yöretkeä varten. Menemme Suvimäen näköalapaikalle vahtimaan meteoreja.

– Mitä meteorit ovat? Eikö niitä näe televisiosta? Hille kysyy.

Hanna tuhahtaa. – Olet kai kuullut tähdenlennoista? Se on sama juttu. Kun tämä meteoriparvi pyyhältää ohitsemme, voimme nähdä sata tähdenlentoa tunnissa.

Pakkaaminen on työlästä. Hipot sopivat, että jokainen valitsee omat varusteensa ja kantaa ne Suvimäelle. Kaikki tarvitsevat ainakin lämpimän makuupussin ja eväät.

Hanna ottaa mukaansa muistiinpanovälineet ja pinon tähtikarttoja, joita hän on tutkinut jo etukäteen.

Henri panostaa herkullisiin eväisiin. – Leipiä täytyy olla paljon, sillä yö on pitkä, hän sanoo. – Termoksellinen kuumaa teetä on myös tarpeen, ettei vilu iske.

– En ole varma, miten tähdenlentoja voi kuvata, Hille pohtii. – Haluaisin muistoksi upeita kuvia. On varmaan käytettävä videokameraa.

Lopulta hippojen kulkue on valmiina patikoimaan kohti näköalapaikkaa. Varustuksista voisi kuvitella, että he ovat menossa viikon retkelle.

Piip-lintu katselee oksaltaan hippojen lähtöä, mutta päättää jäädä kotiin. Se näkee tähdenlennot muutenkin. Riittää, että se tekee vähän korkeamman iltalennon pihan yllä ennen nukkumaan menoa.

Uupuneet vaeltajat pääsevät vihdoin perille Suvimäen laelle. Sieltä on hienot näkymät joka suuntaan, eikä edessä ole puita. Kirkas taivas avautuu hippojen yläpuolella.

– Aitiopaikka, Hanna toteaa tyytyväisenä ja asettaa retkituolinsa sopivasti. – Tuolta päin ne lentävät. Kun taivas pimenee, meidän täytyy olla tarkkoina.

Henri avaa eväänsä. – Matka teki ainakin minut hyvin nälkäiseksi ja uupuneeksi. Otin aivan liikaa varusteita kannettavaksi. 

Hille puuhastelee valokuvaustarvikkeidensa kanssa. Hän etsii videokameralleen hyvän paikan ja asettaa sen telineeseen. – Naps! Virta vain päälle, ja tähtisade tallentuu aikanaan videolle.

Lopulta kaikki on valmista, mutta taivaalla näkyy vasta muutama kirkas kiintotähti. – Tuolla on Otava ja tuolla Mooseksen sauva, Hanna osoittelee taivaalle.

– Milloin ne tähdenlennot alkavat? Henri kysyy ja haukottelee makeasti. – Taidan kömpiä makuupussiin odottamaan. 

Pian Henri kuorsaa. – Herätetään hänet sitten, kun meteoriparvi ilmestyy, Hanna sanoo.

Hille ottaa vielä muutaman valokuvan, ja Hanna tekee muistiinpanoja. Sitten hekin päättävät kömpiä makuupusseihinsa, sillä yö on viileä.

Loppukesän yön pimeys laskeutuu Suvimäen ylle, kun tähystäjät vaipuvat sikeään uneen.

Aamulla Piip-lintu lennähtää katsomaan, mitä hipoille kuuluu. Suvimäen laella se löytää ystävänsä nukkumasta. Meteoriparvi on jo aikaa sitten kadonnut näkyvistä.

Piip-lintu herättää unikeot hyppimällä heidän makuupussiensa päällä. Hipot siristelevät silmiään ja venyttelevät kangistuneita jalkojaan.

– Voi ei! Tähtisade meni ohi, emmekä nähneet mitään, Henri sanoo pettyneenä.

 – Toinen meteoriparvi on tulossa maapallon lähelle kesän lopulla, Hanna lohduttaa. – Jos teemme uuden retken, otetaan mukaan myös äänekäs herätyskello.

Piip-lintu lennähtää videokameran päälle tutkimaan vilkkuvaa valoa. Silloin Hille alkaa hihkua riemuissaan. – Ai niin! Videokamerani on taltioinut ainakin osan tähdenlennoista. Voimme ihailla niitä kotona suurelta kuvaruudulta!

– Upeaa, Hille! Kuvausinnostasi on välillä iso ilo, Hanna hymyilee helpottuneena. 

Teksti: Tuula Pere