Hannan superletut

Hipot ovat päättäneet järjestää naapureidensa kanssa grillijuhlan. Suunnitelmat tehdään valmiiksi hyvissä ajoin. Kaikille riittää tekemistä.
Henri ja Hille lupaavat tehdä suuren salaatin. – Kun kaikki osallistuvat ruokatarjoiluun ja koristeluun, puutarhan pitkä pöytä saadaan täyteen herkkuja, he pohtivat.

– Minä paistan muurinpohjalettuja, Hanna päättää. – Olen varma, että tänä vuonna niistä tulee erityisen hyviä, sillä olen vähän kehitellyt reseptiä.
– Sinulla taitaa olla mielessäsi joku salainen ainesosa? Henri kyselee uteliaana, mutta Hanna ei halua paljastaa salaisuuttaan.

Juhla-aamuna Hanna pakkaa keittiössä laatikoihin litrakaupalla maitoa, monta pussia jauhoja ja sokeria sekä rasioittain kananmunia.
Hille ihmettelee ainesten määrää. – Noista tulee aikamoinen taikina! Miten saat jättiannoksesi sekoitettua?
– Käytän taikinanteossa puhdasta muoviämpäriä ja pitkävartista vispilää. Niillä onnistuu isompikin taikina, Hanna vastaa itsevarmasti. – Tätä herkkua täytyy olla riittävästi kaikille!

Hanna nostaa ruokalaatikot kottikärryyn ja suuntaa autotallille. Mukaan on otettava myös muurinpohjapannu, pussikaupalla grillihiiliä ja sytytyspaloja. Lettutaikinansa salaisen ainesosan, ohrajauhot, Hanna kätkee muiden tarvikkeiden alle.

Hille nostaa kasan päälle vielä muutaman retkituolin ja auttaa sitten siskoaan työntämään painavat kärryt grillipaikalle.

Pian juhlat ovat täydessä vauhdissa. Naapurit ovat kantaneet puutarhaan vastapaistettuja sämpylöitä ja kannukaupalla mansikkamehua. Keskellä pöytää komeilee Henrin ja Hillen houkutteleva salaatti. Nyt Henri ja Hille touhuavat hikihelmet otsalla kuuman grillin äärellä.
Muiden vielä syödessä Hanna sekoittelee lettutaikinaansa. Sen on saatava turvota hetki ennen paistamista. – Meillä mestarikokeilla on omat jippomme. Näistä letuista puhutaan vielä pitkään! Hanna arvelee tyytyväisenä.

Vähitellen Hannalle tulee kuitenkin epävarma olo. Taikina ei näytä sellaiselta kuin sen pitäisi. – Ehkä tämä harmaa väri johtuu ohrajauhoista. En olekaan käyttänyt niitä ennen.

Hanna sekoittaa jäykkää taikinaansa hartiavoimin ja jättää sen sitten vähäksi aikaa lepäämään.

On jälkiruokalettujen aika. Kaikki siirtyvät katsomaan, kun Hanna kauhoo sakeaa taikinaa tulikuumalle muurinpohjapannulle. Oudon jähmeää seosta on vaikea saada leviämään tasaisesti.
Muut odottavat jo kärsimättöminä jälkiruokaa. Hanna nostelee ensimmäisiä lettujaan vaiteliaana lautasille ja tarkkailee syöjien ilmeitä. Hänellä on ikävä aavistus, että jotain on sittenkin mennyt pahasti pieleen.

– Onpa outoja lettuja! Vaikka minulla on vahvat hampaat, näihin ne eivät pysty, naapurin setä sanoo. – Letut ovat lisäksi todella painavia.
Huolestuneena Hanna tutkii aineksiaan ja huomaa, että niiden joukkoon on eksynyt autotallista outo säkki. – Sementtijauhoa!

– Eikö sementtijauho sopisi paremmin kiviaidan rakentamiseen tai pizzauunin muuraamiseen pihalle? Henri kiusoittelee.
– Älkää haukatko enää palaakaan! Sementti ei ole syötävää, Hanna varoittaa kiireesti kaikkia.
– Miksi ihmeessä käytit sitä lettuihin? Henri jatkaa. – Uusi lettureseptisi kaipaa kyllä kehittämistä.

Muut nauravat hassulle vahingolle, mutta Hannaa nolottaa.

Jäähtyessään letut muuttuvat kivikoviksi. Hanna on synkkänä. Herkkuletuista tuli vain vitsi, josta hän kuulisi kauan.
Naapurin setä huomaa Hannan murheen. – Kuulehan, Hanna, puutarhapolkumme päällystämiseen tarvitaan pyöreitä laattoja. Uskon, että nämä sinun superlettusi ovat juuri sopivia!

Ja niin Hannan ihmetaikinasta paistetaan kaksikymmentä suurta sementtilettua. Jäähdyttyään ne ovat loistavia pihalaattoja.

– Ei tullut herkkulettuja, mutta onneksi näille on jotain käyttöä, Hanna huokaisee. – Vähän kyllä harmittaa, että nyt ei ole jälkiruokaa.
Henri keksii ratkaisun. Hän hakee sisältä kukkurallisen kulhon mustikoita. Lopulta Hannakin rauhoittuu ja popsii muiden kanssa tuoreita marjoja jälkiruoaksi. – Hyvät juhlat!

Teksti: Tuula Pere