Lumilinnan kaatuvat muurit

Lumipyry pyyhkii yön aikana hippojen kotikaupungin yli. Aamiaisella Hanna, Henri ja
Hille katsovat ihastuneina ulos. Kaikkialla on hohtavan valkoista. – Säätiedotus oli oikeassa. Lunta on satanut ainakin puoli metriä! Hille intoilee.

– Ei nyt sentään, mutta tarpeeksi lumilinnaa varten. Varmistetaan vielä, että on suojasää.
Muuten lumesta ei tule kunnollisia palloja, Hanna tuumaa.

Hipot ryntäävät pihalle, joka on pehmeän nuoskalumen peitossa. On paras mahdollinen lumilinnasää. Muutkin lapset ovat huomanneet sen, ja lähitalojen pihoilla hyörii paljon rakentajia. Jo syksyllä koulussa päätettiin, että ensilumen päivänä järjestetään lumilinnakilpailu.

Naapurin Akselin lumilinna kohoaa nopeasti. Hän rakentaa sitä kavereidensa kanssa. Akseli haluaa
kovasti voittaa.
– Teemme tähän ainakin kolme huonetta! Tästä tulee hienompi lumilinna kuin kenelläkään muulla,
Akseli hihkuu voitonvarmana.

Voitto kiinnostaa myös hippoja. Hanna päättää, että heidän linnastaan tulee vähintään yhtä suuri.
Hänen mielessään kypsyy upea suunnitelma.
– Linnaamme tulee kaksi kerrosta ja muuri ympärille! Sellaista eivät muut osaa rakentaa, Hanna päättää.
– Voimme tehdä myös portinpylväät ja niiden viereen lumiukon. Minä etsin lumiukolle kypärän ja lipun, Hille suunnittelee.

Hanna piirtää lumeen Hippo-linnan pohjapiirustuksen ja lähettää Henrin hakemaan lautoja. Niitä tarvitaan lattiaksi linnan kahden kerroksen väliin. Työt edistyvät hyvin, sillä hipot ovat vahvoja ja jaksavat pyörittää suuria lumipalloja. Yhdessä he saavat ne nostettua toiseenkin kerrokseen.

Rakentajilla on aikaa seuraavaan päivään asti. Silloin kilpailun tuomari, lähikoulun opettaja Tarkkanen tekee päätöksensä.

Naapurin Akseli seuraa huolestuneena hippojen linnan kohoamista.
– Ehkä linnanne on korkeampi kuin meidän, mutta ainakaan se ei ole yhtä leveä! Akseli väittää hieman huolestuneena.

Myös hippojen ystävät, hiirulaiset Mini ja Max, rakentavat innoissaan omaa lumilinnaansa. Omenapuiden ympärys on täynnä pienenpieniä hiirenjälkiä.
– Täytyy varoa, että emme astu hiirten tai heidän lumilinnansa päälle, Henri muistuttaa sisaruksiaan.

Minin ja Maxin pikkuruisesta lumilinnasta tulee varsinainen taidonnäyte. Kenkälaatikon kokoinen rakennus on täynnä koloja ja käytäviä. Linna on kuin lumipitsiä.

Hiirulaiset lähtevät tyytyväisinä nukkumaan, mutta hipot ja Akseli puurtavat linnojensa kanssa yöhön asti.

Seuraavana päivänä opettaja Tarkkanen saapuu arvostelemaan linnoja, ja hipot kiirehtivät lumilinnalleen. Mutta voi! Linnanmuurit ovat hajallaan, ja lumiukko makaa nenällään.
– Ei voi olla totta! Kuka kurja on ollut pahanteossa? Hanna voihkaisee.
– Turhaan kehuitte! Linnanne ei taidakaan olla vahva, Akseli ilkkuu.

Silloin tilannetta puun oksalta seuraileva Piiplintu huomaa muurin raunioissa raidallista kangasta.
– Katsokaa, mitä Piip vetää esiin lumesta! Se on Akselin kaulaliina, Henri sanoo vakavana.
– Senkin linnanrikkoja! Pelkäsitkö meidän voittavan? Hanna kysyy vihaisesti Akselilta.

Opettaja Tarkkanen ottaa nolostuneen Akselin vakavaan puhutteluun. Rangaistukseksi Akseli poistetaan kilpailusta, ja hän joutuu korjaamaan hippojen linnan.

Kun opettaja on arvioinut linnat, alkaa olla aika julistaa voittaja. Yllättäen omenapuiden suunnalla
tapahtuu kummia. Piip-lintu huhuilee, ja Mini ja Max juoksentelevat villisti lumilinnansa ympärillä.
– Mitä täältä löytyykään? Yksi lumilinna on arvostelematta! opettaja Tarkkanen sanoo ja kumartuu tutkimaan hiirten lumilinnaa.
– Tämä on upein näkemäni lumirakennus! Ehdoton voittaja!

Kilpailijat kutsutaan koululle nauttimaan mehua ja pullaa. Hiiret saavat palkinnoksi kimpaleen reikäjuustoa.

Ennen sään viilenemistä pyöritellään yhdessä vielä satoja pikkupalloja lumilyhdyiksi. Kun ilta pimenee, lumilyhtyihin sytytetään kynttilät, ja perheetkin kutsutaan ihailemaan yhdessä kaikkien töiden tuloksia.

Teksti: Tuula Pere