Iltasatu – Kukkaniitty yllättää

Hippojen kodin lähellä oleva luonnonniitty heräilee kevätauringon lämmössä. Lumi on sulanut jo kauan sitten, ja luonnossa tapahtuu joka päivä jotain kiinnostavaa. Pian koko niitty vihertää, ja uusia kukkia nousee jatkuvasti. 

– Jokohan metsämansikat kukkivat? Henri pohtii. Hän haluaisi pian päästä maistelemaan ensimmäisiä marjoja.

Hanna rauhoittelee veljeään.

– Siihen menee vielä pari viikkoa. Nyt kannattaa keksiä muuta puuhaa. Mummi ja vaari ovat luvanneet tulla tänään mukaamme niitylle. He aikovat näyttää meille jotain hauskaa.

Isovanhemmat kertovat lapsuutensa leikeistä. Kukkaniityltä löytyy paljon tekemistä, vaikka mukana ei olisi yhtään lelua. Aluksi etsitään neliapiloita. 

– Näköni on huonontunut, enkä löydä enää onnenapiloita, vaari huokaa. – Minulta jäävät nyt toivomukset toivomatta.

Muut päättävät auttaa vaaria, jolla onkin pian kädet täynnä neliapiloita.

– Nyt voit toivoa vaikka mitä! Hille sanoo.

Seuraavaksi vaari näyttää, miten tehdään heinäpilli.

– Tähän tarvitaan vain litteä heinä ja kärsivällisyyttä, hän sanoo ja asettaa timotein huolellisesti suurten kouriensa väliin. Vaari puhaltaa, ja ilmoille kajahtaa korvia vihlova ääni.

– Upeaa! Tuo kuuluu kyllä kauas! Henri ihailee. Hän yrittää itsekin mutta saa aikaan pelkkää suhinaa, ja heinä katkeaa lopulta. 

Mummi tuntee kymmeniä kukkia ja opettaa muille niiden nimiä. Hän neuvoo myös, kuinka voikukista voi punoa kukkaseppeleen. 

– Olettepa nyt hienoja, vaari ihailee. – Tuollaiset kullankeltaiset kranssit ovat kyllä joka hipon kaunistus!

Mummi haastaa hipot kilpailuun.

– Minulla on teille tehtävä. Se, joka kuvaa tai piirtää eniten erilaisia kasveja ja etsii niille oikeat nimet sunnuntaihin mennessä, voittaa purkillisen kaurakeksejä.

– Kai minäkin saan osallistua? vaari kysyy. – Pidän niin kovasti mummin kaurakekseistä.

Vaari saa luvan tulla mukaan. Hipot arvelevat, että hän ei kuitenkaan jaksa etsiä kasveja päiväkausia ympäri niittyä.

Kasvijahti jatkuu kiivaana. Hanna ja Henri käyttävät kännykkäkameroita ja etsivät tietoja netistä. Hille piirtää kukat muistilehtiöönsä ja kirjoittaa jokaisen viereen oikean nimen.

– Tästä tulee upea kasvikirja, hän ihailee tulosta.

Yllättäen niityltä löytyy erikoisia kasveja.

– Ovatko nämä punavalkkuja vai värimaratteja? Hille pohtii. – Kysytään mummilta. 

Mummi kiirehtii paikalle.

– Olette löytäneet harvinaisia punavalkkuja, hän ihastelee. – Näitä ei saa poimia, sillä laji on rauhoitettu. 

Hipot päättävät suojella kasviharvinaisuuksia. Kun punavalkut on kuvattu, he rakentavat niiden ympärille risuaitauksen. Sitten he kitkevät sen sisäpuolelta pois kaikki muut kasvit. 

– Kannetaan suojeltaville kasveille muutama ämpärillinen vettä, Henri ehdottaa. Pian hipot ovat kastelleet maan niin perusteellisesti, että se on muuttunut mutavelliksi. 

Kun punavalkkuja on tehohoidettu vielä toinen päivä, ne alkavat kitua. Kolmantena päivänä kukat nuokkuvat jo pitkin maata eivätkä jaksa enää nousta.

– Olemme tuhonneet rauhoitetut kasvit, Henri sanoo synkästi. – Toivottavasti se ei ole rikos! 

Mummi kutsutaan apuun.

– Tiedän, että teillä oli hyvä tarkoitus. Vahinkoja sattuu, mummi lohduttaa. – Tämä on hyvä opetus siitä, että kasvit tarvitsevat toisiaan. Sillä lailla ne saavat suojaa tuulilta ja sateilta. Luonnossa kaikki on yhteispeliä!

Mummi kiertelee vielä niityllä ja löytää heinien kätköstä lisää punavalkkuja.

– Nämä yksilöt jätämme omaan rauhaansa. 

Kaikki ovat helpottuneita.

Sunnuntaina on kasvikisan palkintojenjako. Mummi on tutkinut hippojen kuvasaaliit ja julistaa voittajan.

– Hillellä on eniten oikein tunnistettuja kasveja, ja kuvitettu muistilehtiö on kaunis! 

Hille saa palkinnoksi täpötäyden keksipurkin, ja hän antaa siitä maistiaisia muillekin.

Teksti: Tuula Pere